Marraskuussa 1881 Iittalassa puhallettiin ensimmäiset lasit

Eletään helmikuuta 1880, kun turkiksiin pukeutunut mies matkaa rekikyydillä metsien ja peltojen läpi kohti Hämettä. Yhtäkkiä hän parta pakkasesta huurtuneena käskee rekeä ajavan nuoren miehen pysäyttää. Tuimalla ilmeellä järvi- ja metsämaisemaa tutkien hän toteaa mielessään: ”Tälle törmälle nousee uusi lasitehdas!”

Mies on Peter Magnus Abrahamson, joka on juuri saapunut Äimäjärven rannalle Iittalaan, jäätyään valitsematta isännöitsijäksi Nuutajärven lasitehtaalla. Reilu vuosi myöhemmin, marraskuun 24. päivänä 1881, puhalletaan ensimmäiset lasit uudella Iittalan lasitehtaalla.

Peter Magnus Abrahamson perheineen.

Abrahamsonin saapumisesta Iittalaan alkoi tarina, joka jatkuu yhä edelleen. Tänä vuonna, 2021, lasitehdas juhlii menestyksekästä 140-vuotista taivaltaan ja on kasvanut Pohjoismaiden suurimmaksi lasitehtaaksi sekä kansainvälisesti arvostetuksi designbrändiksi. Menestyksen salaisuus piilee muun muassa käsityön, taiteen ja luovuuden yhdistämisessä.

Osaamisen perustana on aina ollut suunnittelijoiden ja lasinpuhaltajien yhteistyö ja keskinäinen kunnioitus. Maailmankuulut muotoilijamme, esimerkiksi Tapio Wirkkala, Timo Sarpaneva, Kaj Franck, Oiva Toikka ja Harri Koskinen, ovat kaikkina vuosikymmeninä luottaneet lasinpuhaltajien ammattitaitoon ja arvostaneet heidän osaamistaan.

Lasiveistos Kartta on yksi juhlavuoden uutuustuotteista.

Muotoilijoiden ja puhaltajien välille on syntynyt vahva side ja moni muotoilija on viettänyt pitkiäkin aikoja lasihytissä intensiivisesti puhaltajien kanssa yhteistyötä tehden. Uusi esine syntyy aina muotoilijan ja lasinpuhaltajan yhteistyönä.
Yhteistyönä syntyi myös yksi juhlavuoden uutuustuotteista, lasiveistos Kartta. Uuden polven suunnittelijalle Santtu Mustoselle lasi on uusi aluevaltaus ja yhteistyö kokeneiden ammattilaisten kanssa vaikuttava kokemus.

Yleisölle näkyvin osa lasitehtaan toimintaa on lasinpuhaltajien työ, jota voi seurata tehtaan vierailuparvella. Suupuhallettujen käyttö- ja taide-esineiden lisäksi tehtaan seinien sisällä valmistetaan lasia myös koneellisesti, kuten Aino Aalto -lasit ja Kastehelmi-sarja. Yhteistä lasintekijöille on intohimo lasinvalmistukseen, halu oppia jatkuvasti uutta ja nähdä kättensä työn tuloksia.

Lasintekijät ovat oikeutetusti ylpeitä ammatistaan. Lasi materiaalina on haastava ja tarjoaa työstäjälleen alati uutta opittavaa. Lasinpuhaltaja on käsityöläinen, jossa asuu myös sisäinen taiteilija. Uutta oppii aina. Sen tietää myös lasinpuhaltajamestari Tero Välimaa, joka on tullut tehtaalle jo 15-vuotiaana. Nuoresta iästään huolimatta Tero on kokenut ammattilainen, joka taikoo lasista niin Aalto-maljakoita, Kantarelleja kuin Claritaksiakin.

Tero Välimaa aloitti lasinpuhaltajan uransa vain 15-vuotiaana Iittalan lasitehtaalla.

Ennen tehtaalle töihin tuloaan Tero oli yläkoulussa osallistunut lasinpuhalluksen valinnaiskurssille ja muisteleekin kurssia hymyillen: ”Taisihan siellä meidän oppilaiden kanssa opettaja Harri Jokiselta pillikin käsistä kerran tipahtaa, taisimme olla välillä vähän liian vilkkaita. Ja muutaman pienen palonkin kai saimme aikaan, kun lasikyyneliä harjoittelimme”.

Iittalalla on vakiintunut paikka kansainvälisen muotoilun kentällä. Tänä vuonna 65 vuotta täyttävä punainen i-logo tunnetaan ympäri maailman. Myös Iittalan väriosaaminen on maailmanlaajuisesti tunnettua. Laajaan väripalettiin tuodaan vuosittain uusi väri, joka juhlavuonna on eläväinen ametisti. Tässä värissä valmistetaan muun muassa Aalto-maljakkoa, Miranda-kulhoa ja Essence-kaadinta, joita kaikkia on saatavilla Iittala Outletissa.

Tänäänkin lasitehtaan ovesta kajastaa lasiuunin hehku. Iittalassa valmistetaan lähes 200 lasin ammattilaisen voimin noin 90 % kaikista Iittala-tuotemerkin lasituotteista. Tänä päivänä tuotekokoelma koostuu ajattomista esineistä, jotka on suunniteltu tekemään arjesta erityistä. Esineet ovat paitsi erottuvia myös yhdisteltäviä ja monikäyttöisiä.

Suomen ainoa edelleen toiminnassa oleva lasitehdas on nykyään osa Fiskars -konsernia. Suomalainen lasiperinne elää ja voi hyvin juurillaan Iittala Villagessa.

Lue lisää