Kalvolan kotiseutumuseo Keikkalan kylässä esittelee paikallishistoriaa esinein ja kuvin vanhassa lainajyvästössä aivan Kalvolan yli satavuotiaan kirkon vieressä. Kävely- tai ajomatka Iittalan lasimäeltä on noin kilometri. Näyttelyssä on esillä vanhan lainajyvästön esineistöä ja talonpoikaiskalustoa, sekä erityisesti Kalvolan pitäjän kivi- ja puuteollisen tuotannon alkuaikoja. Kalvolan kivikirkkoa edeltäneen puukirkon kirkkokalusteita ja kansakouluaikaista kouluelämää esitellään omilla osastoillaan.
Yläkerran näyttelytilaa kiertää Iittalan lasitehtaalla muotoilijana toimineen Valto Kokon maalaama friisi, jossa kuvataan hirren tie Hämeestä Turkuun. Maalaus mukailee Olaus Magnuksen 1500-luvun piirroskuvituksia.
Museon pääsymaksu on 3 euroa aikuisilta ja alle 18-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi. Pääsymaksutulot käytetään museon ylläpitämiseen. Voit myös hankkia paikan päältä Kalvola-Seuran kannatustuotteita, kuten Kalvolan isännänviiriä, Design Vanhatalon historiahenkisiä tinakoruja, Kalvolan Historia -kirjoja, postikortteja sekä muita julkaisuja. Maksutapoina käteinen ja Mobilepay.






