Lapsellisen hauska päivä Iittalassa

Iittala Village on täynnä tekemistä, näkemistä ja kokemista myös lapsille. Ei ihme, että Lasimäellä vierailee joka vuosi noin 2000 lasta vanhempineen tai mummun ja vaarin kanssa! Tästä jutusta löydät hyviä vinkkejä siihen, mitä on odotettavissa, kun tulet perheen pienimpien kanssa Iittalaan. Skrollaa alas, jos haluat heti lukea vinkit tiivistettynä!

Lasten kanssa Iittala Village -kierros kannattaa aloittaa Naivistit Iittalassa -kesänäyttelystä. Vanhalla puukoululla on aivan oma tunnelmansa, ja lapsia saattaa kiinnostaa tieto, että näyttelyrakennuksessa käytiin koulua sata vuotta sitten. Värikkäissä tauluissa on paljon katseltavaa. Voi valita suosikkieläimen, joita bongailee eri huoneiden tauluista. Huonekohtaisten suosikkitaulujen valitseminen kuuluu monen perheen näyttelyvierailuun.

Näyttelyssä vieraileville lapsille on oma tehtävärata, jonka suorittamisesta saa palkinnoksi kortin. Oman kettukuvan taiteilleet saavat liimata kuvansa kehyksiin, joihin kerätään kaikkien näyttelyissä vierailleiden lasten piirtämät kettukuvat.

Eläinten bongaamnen on helppo aloittaa vaikka Terho Peltoniemen maalauksesta Ja pidot sen kun paranee.

Naivistisen näyttelyelämyksen jälkeen voisi olla vuorossa Iittala Outlet ja erilaisten Muumi-astioiden bongailu. Muumit seikkailevat mitä erilaisemmissa puuhissa niin juomalasien, mukien kuin lautastenkin kuvituksissa. Pikku Myy on sukeltanut veteen kaulaa myöten, ja mitenkähän käy – saako Näkymätön Ninni kasvojaan koskaan näkyviin?

Montako erilaista Muumien kuvaa löydät IIttala Outletin astioista?

Tänä kesänä Muumit ovat seikkailleet jo 75 vuotta. Sen kunniaksi Muumit ovat mukana John Nurmisen Säätiön #MEIDÄNMERI -yhteiskampanjassa, jolla pyritään pelastamaan yksi maailman saastuneimmista meristä, meidän kotoinen Itämeremme. Jokaisesta myydystä kampanjatuotteesta, kuten uusimmasta, kesäisestä muumimukista nimeltä Loikoilua lahjoitetaan osuus Itämeren hyväksi. (Juttu jatkuu kuvan alla!)

Loikoilua-muumimukin ostamalla osallistut Itämeren suojeluun.

Taiteen tutkimisessa ja muumibongailussa tulee nälkä! Apu on lähellä, sillä Ravintola Taika on aivan Outletin naapurina. Taika tarjoilee kotiruokalounasta ja annoksia listalta. Ranskalaiset ja hampurilainen  maittavat varmasti aamupäivän puuhien päälle.

Ravintola Taika tarjoaa ruokaa, joka on lasten mieleen.

Jos ei vielä nälkä kurni massussa, läheisessä leikkipaikassa voi ottaa vauhtia ennen ruokailua. Kiipeilyteline, liukumäki ja pikkuinen karuselli ovat ahkerassa käytössä kesäpäivisin. Mutta sekaan mahtuu aina!

Kiipeilyteline on ahkerassa käytössä Iittalan Lasimäellä.

Leikkipaikan läheisyydessä on Pukimo POP UP -myymälä, jonne äidin voi lähettää leikkimisen ajaksi. Pukimosta löydät seuraavien merkkien vaatteita: RATIA, AARREkid ja AARREwoman, PikkuSet sekä Puuvillatehdas. Kesän alepöydiltä voi tehdä löytöjä, ja uutuuksia unohtamatta.

Herkullinen Laku-paita on Pikkuset-tuotantoa.
Saunanuttu pikkuiselle saunojalle AarreKids-mallistosta Pukimo POP UP:ssa.

Äidille kannattaa vihjaista myös vihreän talon Linnanrouvasta, jossa käsityöihmisen aika kuluu varmasti. Valikoimissa on myös PaaPiin valmiita vaatteita, joten ei tarvitse osata ommella, jotta voi tulla sisälle. Linnanrouvan valikoimissa on myös askartelijalle paljon mielenkiintoista hankittavaa, ja voi olla että kotiin lähtee myös vähintäänkin yksi Hammasmörkö. Ne ovat kilttejä otuksia, mutta aika villejä toisinaan. Ja mikä parasta, ne tykkäävät leikkimisestä! Hammasmörkö tykkää pyöriä myös pesukoneessa 40 asteessa, mutta kuivausrumpuun sitä ei saa sitten millään!

Hammasmöröt odottavat uutta kotia Linnanrouvassa.
Muumi-avainperiä löytyy Linnanrouvalta.

Linnanrouvassa seikkailevat myös Muumit mitä erilaisemmissa esineissä – avainperistä tiskirätteihin. Viereisestä ovesta pääseekin sitten vihreän talon toiseen aarreaittaan, Keramiikkapaja Anubikseen. Nähtävää on niin paljon, että ei oikein tiedä mistä aloittaisi. Hauskat lepakot riippuvat pääalaspäin seinällä, ja katsos vaan, sen nenään voi laittaa vaikka takin tai pyyhkeen roikkumaan. Suosituin tuote, mitä Anubiksesta ostetaan lapsia varten on kuitenkin savi. Taitelija Markku Mäki käyttää maailman parasta englantilaista savea veistoksia tehdessään. Sitä samaa savea hän myös myy mukaan omien taideteosten muovailua varten.

Suosituin tuote, jota lapsille Anubiksesta ostetaan on kilo savea. Parasta laatua tietenkin!

Keramiikkapaja Anubiksen vieressä on Havuka-pihkavoiteen myymälä. Tämä on hyvä tieto, jos vaikka polveen on leikeissä ilmestynyt maantieihottumaa. Kuusenpihkalla se saadaan parantumaan! Leikeistä on hyvä välillä pitää taukoa herkullisissa merkeissä. Monelle käynnin Lasimäellä kruunaa Iittala Villagen makein osuus: Kultasuklaan tehtaanmyymälä. Kultasuklaa tekee suklaasta ihan mitä vaan, kissoja, koiria, sammakoita, sydämiä ja tilauksesta vaikka mitä.

Kultasuklaan tikkarit odottavat poimijaansa Kultasuklaan tehtaanmyymälässä.
Iittala Villagen makein aarre: Kultasuklaan suklaakissat odottavat vitriinissä juuri sinua!
Kultasuklaalla valmistetaan käsityönä suklaasta melkein mitä vain. Kultasuklaa on Iiittala Villagen sydämessä.

Ja kun energiavarastot on taas tankattu suklaalla täyteen, odottaa päivän paras osuus: retki uimarannalle! Äimäjärven ranta on lähellä urheilukenttää, vain parin minuutin ajomatkan päässä Iittala Villagen sydämestä, Lasimäeltä. Rannalle voi piipahtaa kyläpyörillä, jotka saa käyttöönsä Anubiksesta, jos omaa autoa ei ole. Iittalaan pääsee helposti junalla Helsingin ja Tampereen suunnista, aikataulut löydät täältä.

Kiireesti laiturille!
Ja molskis!

Tässä vielä pähkinänkuoressa ehdotus lapsiperheen päiväohjelmaksi Iittala Villagessa:

Tervetuloa Iittalaan, koko perhe!

Lue lisää