Tiesitkö, että et välttämättä tarvitse omaa autoa saapuaksesi Iittalaan? Paikallisjunista R-juna liikennöi Tampereen ja Helsingin väliä useita kertoja päivässä. Iittalan asemalla on myös jotain, mitä missään muualla Suomessa ei ole. Iittalassa voi nimittäin hypätä junasta suoraan naivistiseen satuun, ympäri vuoden.
Taide-elämys alkaa heti asemalla, sillä junamatkailijaa tervehtivät Maija Kanervan nautinnollisesti venyttelevät kissat Taideaseman odotuskatoksen seinämässä, ja riemullisesta tanssin huumasta nauttiva Eino Viikilän pronssinen Tanssiva karhu -veistos. Taideasemalle ovat laskeutumassa myös Pirkko Pullinen-Valtosen suloiset Ilmalento-teoksen eläimet maalattuna kaivonrenkaisiin, jotka on sijoitettu molemmin puolin asemaa.
Aseman vieressä olevan Isku-aseman seinästä löytyy Lauri Lahtisen petankkiaiheinen teos. Urheiluseuran rakennuksessa pelataan tietenkin petankkia. Kun taideasemalta ottaa muutaman askeleen kohti rautatien alittavaa kävelytien tunnelia, vastaan tulee Kikka Nyrénin satumetsä ja sen Naivistinäyttelyyn kiiruhtavat sirkuseläimet.
Iittalan naivistinen Taideasema on osa naivismin polkua, jonka rakentaminen alkoi hyvinvointikeskus Sauvolan muraalista. Sen maalasi taiteilija Petra Heikkilä. Muraalin näet matkalla asemalta Lasimäelle ja Naivistit Iittalassa -näyttelyyn. Kävelymatka kestää muutaman minuutin ja tekee hyvää junassa istumisen jälkeen.
Iittalan naivistinen taideasema valmistui kesäkuussa 2018 Väyläviraston ja paikallisen kumppaniverkoston yhteistyönä. Ensimmäisen vuoden aikana Taideasemalla liikenne on kasvanut 34,5 prosenttia enemmän kuin vastaavana aikana edellisenä vuonna. Asemalle ostettiin 9000 lippua enemmän, vaikka junavuorot olivatkin entisellään.
Aamupäivällä Iittalaan pääsee Helsingistä 7.40 ja 11.40 lähtevällä R-junalla. Iittalan Lasimäellä Iittalan lasimuseo ja useimmat puodit avaavat ovensa klo 11, joten kannattaa valita junista jälkimmäinen. Matka kestää noin puolitoista tuntia.
Tampereelta R-junia tulee aamun mittaan neljä, niistä 8.37 lähtevällä junalla ehtii hyvin jo seuraamaan lasinpuhallusta lasitehtaalle. Lasitehdas avaa ovensa klo 9. Seuraava juna lähtee Tampereelta 10.07. Matka Tampereelta Iittalaan kestää puolisen tuntia.
Junamatkailija voi kruisailla eri puolille Iittalaa kyläpyörällä, jonka voi lainata Lasimäeltä Anubis-keramiikkapuodista. Pyöräillen voit vierailla vaikkapa Pappilan Sunday Shopissa, käväistä tutustumassa kirkkoon ja kotiseutumuseooon ja siitä vielä Maalaiskirpparille tai Puutarhalle. Iittalassa on myös historiasta kiinnostuneille Pahnainmäen muinaismuistoalue ja hieman eri suunnasta löytyvät Peltokutilan kalmistot.