Naivistit Iittalassa -säätiön tekijät esiin taiteilijoina

Naivistit Iittalassa -säätiön vanhan puukoulun tyhjä kuukausi täytettiin taiteella. Syysloma-taidenäyttely marssittaa naivistinäyttelyn taustavoimat taiteilijoina esiin lokakuussa. Mukana on 12 taiteilijaa, joista puolet on mukana erilaisissa tehtävissä Naivistit Iittalassa -säätiön toiminnassa.

– Tämä näyttely on pitkän kypsyttelyn tulos. Kun kuraattori Veikko Halmetoja innostui ajatuksesta, se voitiin toteuttaa, kertoo Naivistit Iittalassa -säätiön asiamies Ulla Heinonen. Kuusi taiteilijoista on tai on ollut säätiöön työsuhteessa ja mukana naivistinäyttelyjen toteuttamisessa. Koska tilaa puukoululla on, Veikko Halmetoja pyysi mukaan kuusi taiteilijaa omasta galleriastaan. Neljä heistä on kuvataiteilijoita ja kaksi valokuvaajia.

– Puukoulu on ihmisille tuttu nimenomaan naivismin näyttelytilana. Kun yleisö näkee siellä jotain muuta, niin koko tilakin näyttää uudelta. On tärkeää, etteivät näyttelypaikat muutu liikaa itseään toistaviksi, siksi tällaiset näyttelyt ovat tärkeitä, sanoo Veikko Halmetoja. Hänen mielestään on hyvä tuoda esiin kulttuurin taustavoimien tekemää taidetta, sillä katsojan näkökulmasta taiteen tekemisen lähtökohdat eivät ole kovin tärkeitä.

– Tärkeintä ovat teokset. Siksi tuntuu mielekkäältä esitellä kulttuurin tekijöiden töitä rinta rinnan nykytaiteen tunnetumpien tekijöiden kanssa.

Syysloma-näyttelyn taiteilijat:

Hannu Castrén
Sanni Hallanvaara
Ulla Heinonen
Ripsu Hongisto-Salmi
Emmi Kallio
Esa Kerttula
Kira Josefina
Juha Laurikainen
Mikko Paakkonen
Anna Pekkala
Kari M. Räntilä
Kirsimaria E. Törönen

Syysloma-näyttely avataan lokakuun 2. päivänä ja se on esillä lokakuun 30. päivään saakka, avoinna tiistaista sunnuntaihin klo 11–17. Näyttelyn tuottaa Kulttuurikiikari.fi.

Taidenäyttelyssä pääsee jälleen itsekin herättelemään omaa luovuuttaan taidetyöpajoissa, mm. 19.10. klo 12 kalligrafiatyöpajassa tai Tunnevärit-pajassa to 20.10.2022.

Syysloma-näyttelyn sulkeuduttua puukoululla ripustetaan perinteinen Naivismin talvi -näyttely. Se avataan 27.11.2022 ja suljetaan 26.2.2023. Talvinäyttely on avoinna lauantaisin ja sunnuntaisin klo 11–17.

 

 

Lisätietoja:
Ulla Heinonen, asiamies, Naivistit Iittalassa -säätiö p. 040 511 1466
Veikko Halmetoja, kuraattori, p. 044 215 3005

Syysloma-ryhmänäyttely

Iittalan vanhalla puukoululla 2.–30.10.2022

Avoinna ti–su klo 11–17

Vapaa pääsy