Iittala Villagessa, Lasimäen sydämessä on lifestyleputiikki Pässinpää, jonka tuotteita yhdistää helppous ja mukavuus. Niin vaatteet, kengät kuin muutkin asusteet ovat juuri sellaisia käyttää, näyttävät silti hyvältä päällä ja ovat juuri sopivan hintaisia. Pässinpäästä löytyy myös Miran oman lammastilan tuotteita värjäämättömistä langoista ja taljoista pakasteena myytävään lampaan lihaan.
Lifestyleputiikki Pässinpään Miralla on tärkeä vaatimus tuotteille, joita ottaa myyntiin Pässinpäähän. Vaatteiden ja kenkien tulee olla helppoja ja mukavia käyttää. Putiikin tuotevalikoimassa on muun muassa tunikoita ja joustavia farkkuja, joita yhdistelemällä jokaiselle päivälle löytyy oma look.
”Vaatteet, joita myyn ovat mieluiten pellavaa, ajattomia tyyliltään ja sopivat kaikille. Kenkiä myydään tietenkin sesongin mukana, mutta vaatteet ovat läpi vuoden mieluiten pellavaa”, Mira kertoo.
Pässinpää ei olisi lifestyleputiikki, jollei siellä myytäisi muutakin kuin vaatteita ja kenkiä. Asusteissa löytyy, on erilaisia koruja, huivia, hattua, myssyä, vyötä ja laukkuja. Kaikki omia merkkejä, joita ei muualta löydä. Sisustustuotteissa on muun muassa koriste-esineitä, kynttilänjalkoja, ruukkuja ja valaisimia. Niitä tarvitaan, jotta voit luoda kotiisi omannäköistäsi, rouheaa tunnelmaa.
Kodin sisustuksen viimeistelet kauden kukkasilla, joita Pässinpäässä on valikoima aina sesongin mukaan. Pässinpäässä valmistetaan myös kimppuja toiveiden mukana, niin häihin, hautajaisiin kuin muihinkin juhliin.
Ja ne lampaat. Niistähän kaikki alkoi. Vielä reilu kymmenen vuotta sitten Mira asui mummonmökissä Iittalan keskustassa tyttärensä kanssa, ja haaveili lammasfarmista, lankojen värjäyksestä ja omasta putiikista. Nyt, kymmenen vuotta sitten ostetulla tilalla laiduntaa 150 ahvenanmaanlammasta, ja reilun vuoden verran oma putiikkikin on ollut totta.
Kotilaitumella käyskentelee ahvenanmaanlampaiden lauma, jota Mira hoitaa eläinten ehdoilla. Hienointa on siimatrimmerillä lankailla uuden laitumen aitausten aluset, sitä Mira voisi tehdä vaikka kuinka kauan. Mukavaa puuhaa on myös lankojen värjääminen, jota voi tehdä omassa pihassa. Kehrääminen, nahkojen parkkaaminen ja huovuttaminen kuuluvat myös hänen mielipuuhiinsa.
“Kesällä osa lampaista lähtee vuokralampaiksi maisemanhoitotehtäviin. Nyt haaveilen ehkä sitä, että Pässinpää menestyisi niin hyvin, että voisin itse keskittyä enemmän taustahommiin kotitilalla”, Mira kertoo.
Teksti: Susanna Mattila. Kuvat: Ulla Heinonen.