
Anubis palkitsee kävijänsä hykerryttävällä mielihyvällä
Anubiksen yrittäjä Markku Mäki asettui reilut parikymmentä vuotta sitten asumaan isoisänsä taloon Iittalassa ja isoisänsä tavoin myös työskentelee Iittalan Lasimäellä. Erona on se, että

Anubiksen yrittäjä Markku Mäki asettui reilut parikymmentä vuotta sitten asumaan isoisänsä taloon Iittalassa ja isoisänsä tavoin myös työskentelee Iittalan Lasimäellä. Erona on se, että

Opettele kynän hallintaa rauhallisesti hengitellen Kalligrafia eli koristekirjoitus on monipuolinen, koordinaatiota kehittävä ja rentouttava harrastus. Tule kokeilemaan kalligrafiatekniikkaa Iittala Villageen, oikeaan kulttuurikylään! Kolmituntisen työpajan

Vihreän talon valoisan kuistin kautta on Iittalan Lasimäellä pääsy Linnanrouvan ihmemaahan, jossa ei katsottava heti lopu. Ikivanhat hirsiseinät luovat ainutlaatuista tunnelmaa ja rouhean vastakohdan

Lasimäen tunnelmallisessa joulunavauksessa on myös itse Joulupukki mukana jututtamassa lapsia. Tule viettämään mukavaa päivää ja hankkimaan joulun ihanimmat lahjat! Tapahtumassa on paljon nähtävää ja

Iittalan tarina alkoi vuonna 1881, jolloin kylälle perustettiin lasitehdas. Nykyään osana Fiskars -konsernia toimiva tehdas on ainoa laatuaan Suomessa ja jatkaa lasinvalmistuksen pitkää perinnettä.


Naivistit Iittalassa Suomen naivistisen taiteen keskus löytyy Iittalasta. Naivistinen taide houkuttaa hymyn huulille ja antaa ilon viedä arjessa eteenpäin. Naivistit Iittalassa -näyttely esittelee kotimaan